Hieman kuvia nykyisestä majapaikastamme

Terve taas. Laiskasti olen jaksanut kirjoitella, mutta laittelen tähän nyt muutaman kuvan nykyelämänpiiristämme. Töitä etsitään ja mietitään tosissaan asettumista pysyvämmin tänne…

Leirintäalue on tuossa kuvan keskellä. Rannassa sijaitsevaan Fugen keskustaan tulee noin 4 kilometriä matkaa.

20161114_075136

360 asteen panoraama leirintäalueen yläpuoliselta kukkulalta. Rinteellä Fugea maantieteellisesti paljon isompi Mijaksen kaupunki – tai siis yksi kaupungin (kunnan?) keskuksista, niitä on ripoteltuna sinne tänne.

20161115_073859

Meillä on naapuriauton villakoira Piki aina välillä lainassa 🙂

20161115_104232

Aamukävelyiden auringonnousuja. Aurinko kipuaa hieman 8 jälkeen ja värjää makeasti taivaan, vähän aamusta riippuen.

20161115_075633

Hola Espanól

Tällä hetkellä olemme Valencian pohjoispuolella pienellä ja rauhallisella leirintäalueella, aivan meren rannalla. Ja täältä löytyi kesän rippeet 🙂 Vaikka syksykin sateineen tekee ajoittain tuttavuutta, on täällä Suomen suveen verrattavaa lämpöä edelleen. Tänäänkin oli 23 astetta ja aurinkoista, vaikka väliin on toki mahtunut tuollaisia 18 asteenkin päiviä ja sadettakin. Sen että ollaan kauden ulkopuolella on harmittavimmin huomannut siinä, että niin mahdolliset leirintäalueiden uima-allasosastot kuin varsinaiset ulkovesipuistot ovat toistaiseksi osoittaneen suljettu lappua etenkin lasten harmiksi. Äkkiseltään syyskuun puolivälissä kausi loppuu ja palvelut kapenevat selkeästi.

Muuten arki pyörii enimmäkseen hengaillessa. Vaikka toissapäivänä käytiinkin eläintarhassa niin päivät kuluvat hienosti ihan vain rannalla ja uimassa. Tehdään hiekkalinnoja, Marjo keräilee kiviä, lapset hömpöttää ja nakkelee kiviä mereen. Alun entisen itäblokin halvan ravintolahuuman jälkeen suurin osa ruuista tulee nyt tehtyä itse. Siinä missä Unkarissa selvisi ravintolakeikasta jälkiruokineen helposti alta kolmellakympillä, saa täällä helposti kulumaan kaksinkertaisen summan – toki edullisemmallakin on selvitty. Tuttua ja turvallista ruokakauppakulttuuria edustaa Lidl, josta on tullut pitkin matkaa meidän kantakauppa. Välillä tulee käytyä katsomassa toisiakin kauppoja, mutta meidän perheen perustarpeisiin saksalainen lavaläjälidl tuntuu toimivalta. Mutta yllättävän erilaisia voivat Lidlitkin olla valikoimiltaan eri kaupunkien välillä. Omaa ruoanlaittotapaansa ei osaa äkkiseltään muuttaa espanjalaisempaan suuntaan, kuin ei myös ruokajuomakulttuuriaan. Vaikka olut ja viini on halpaa, tulee usein juotua maitoa. Suurimpana erona, että tulee ostettua uht pastoroitua, joka säilyy vaunuolosuhteisiin nähden kätevästi avaamattomana lämpimässä. Mutta onhan tuo hieman hämmentävää, että perusvalkkaripullon saa alta eurolla, oluet maksaa alkaen 40 snt tölkki ja kirkkaitakin on vaikka millä mitalla ja tosi halvalla joka ruokakaupassa. Mutta suomalaisen sosiaaliholhousyhteiskunnan kummastukseksi ei meistä silti ole alkoholisteja tullut 🙂

Muuten ruoka ei ole monelta osin merkittävästi suomea halvempaa. Ja esimerkiksi kasvikset eivät äkkiseltään ole yhtään halvempia tai parempilaatuisen oloisia. Poikkeuksiakin on siinä mielessä, että esim tomaattia on useampaa eri lajiketta. Maitotuotteet, kuten maito, kerma ja jogurtti sitä vastoin ovat edullisempia. Kalatuotteita on vaikea vertailla, kun ainoa tuttu ja turvallinen on norjalainen lohi – se on täällä hieman suomea kalliimpaa.

Olisi hauska, jos pääsisi jonkun espanjalaisen tai täällä pitempään asuneen ja espanjalaisittain kokkaamaan opetelleen suomalaisen oppiin joksikin aikaa. Voisi saada kivaa pikku muutosta urautuneisiin kokkauksiinsa.

Pelkkä lomailu alkaa tässä kuuden viikon reissun jälkeen pikku hiljaa menettämään parasta teräänsä. Lähes kaikki mukana otetut helposti luettavat kirjat alkaa olla luettu. Aika ajoin huomaa kaipaavansa jotain mielekästä tekemistä. Olen edelleen sitä mieltä että kohtuullisessa määrin – ja jollain lailla merkitykselliseksi ja tarpeelliseksi koettu – työ on siunaus tekijälleen. Nöyrä toivomus on, että täältä joskus palatessa onnistuu sellaisen työn itselleen löytämään.

Muutaman päivän päästä jatkamme matkaa etelää kohti. Seuraavaan leiripaikkaan täytyy selvitellä josko jonkun nettikaupan kautta saisi täydennettyä kirjavalikoimaansa ja ehkä täytyy koko matkan reistallut Jeepin startti laittaa kuntoon…

 

Adrianmeri ja kuppi cappuccinoa kiitos

Toiset paineli päiväunille eilisen ajopäivän jäljiltä. Yleensä olen ensimmäisenä joukossa päiväunia nukkumassa, mutta nyt tarve saada hetki aikaa itsekseen otti voiton. Siispä kuppi hyvää italialaista kahvia naama vasten Adrianmerestä heijastuvaa auringonpaistetta.

Unkari ajoi meidät pois syksynsä myötä. Viikko Egerissä sujui kauniissa ja lämpimässä ilmassa, mutta Budapest ripotteli enää kesän viimeisen lämmön rippeet vesikuurojen myötä päällemme. Eger oli kiva paikka, suosittelen kyllä jos pikkuista kaupunkilomakohdetta itselleen kaipaa. Egeristä siirryimme Budapestiin, josta myös pidimme, kuten Unkarista ylipäätään. Vietimme siellä säiden johdosta kuitenkin vain pari päivää.

Lähdimme eilen Budapestistä ajatuksena parkkeerata Balaton järven lounaispäähän, mutta kun vettä tuli taivaalta ja lämpömittari näytti 12 astetta totesimme lounastauolla että ei pysty, ei kykene. Niinpä lounaan lomalla googlattiin säätiedotuksia ja etäisyyksiä ja tehtiin matkamuutos. Koko Unkariin ja lähialueelle on ylipäätään luvattu aika koleaa, joten kauas piti lähteä. Ajoimme sitten Slovenian läpi ja saavuimme Italian Triesteen hieman ennen 11 illalla. Lapset jaksoivat urheasti yli 500 km ajopäivän. Tänäpäiväinen kiukuttelu toki hieman kertoo, että tiukka päivä oli takana.

Mutta syksy tekee tuloaan tännekin, aamulla +10 ja kova tuuli teki ilmasta kolean. Nyt on tuuli rauhoittunut ja olisko jotain 16 asteen luokkaa. Tuulensuojassa kahvilassa auringon helliessä on mukavan lämmin. Alkuperäisen suunnitelman mukaan meidän piti viettää jonkin aikaa Kroatiassa, mutta mikäli säätiedotuksiin on uskomista, kuten nyt uskomme, siellä tulee kylmä. Painelemmekin todennäköisesti pikapikaa kohti Espanjan lämpöä – ennen kuin syksy pyyhkii sen sieltäkin pois. Tämä leiripaikka on jonkin tapahtuman vuoksi buukattu täyteen torstaista eteenpäin, joten teemme huomenna pikkusiirtymän (160km) Venetsian lähelle, viettänemme seuraavan päivän siellä ja sitten poikki Italian, jonnekin lähelle merta ja Ranskan rajaa. Siitä pari tiukkaa ajopäivää ja ollaankin Espanjan lämmössä, ainakin toivottavasti 🙂

Italian leirintäalueen tie antoi esimakua siitä, että 2,5 m leveä vaunu on leveä. Ylöspäin, melko jyrkkää, mutkittelevaa ja kapeaa tietä, tullessa ei kukaan onneksi tullut vastaan ja kun lähdemme pois, niin se joku mahdollinen muu saa kyllä peruuttaa alaspäin meidän edestä. Peruutustaito, kytkin ja lompakko ei kestä edes kuvitelmaa peruuttamisesta ylämäkeen tällä tiellä 🙂

Tänään kävimme Sloveniassa tippukiviluolastossa http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-2000000628000.html . Itse olen tuolla käynyt joskun vuosituhanneen vaihteessa, mutta ajattelin, että lapset tykkäisi. No, aina ei mene nappiin ja johtuneeko eilisestä pitkästä ajosta vai vain siitä, että ovat kovin pieniä oli reissu sen verran rankka, että oma aika cappuccinokupin ääressä tulee tarpeeseen. Luolareissu kestää kuitenkin sen 1,5 tuntia ja siinä oli varmaan noin tunti liikaa pikku reissaajille. Lapsille ylipäätään on turha yrittää mitään liian hienoa. Vaikka sen tietää, niin silti jonkun “must see” nähtävyyden kohdalla sitä lähtee yrittämään. Budapestissä parasta lapsista olivat julkisilla matkustaminen, liukuportailla kulkeminen metrossa, koirien rapsuttaminen, leikkikentällä touhuaminen ja hiekkakakkujen tekeminen, sorsien syöttäminen. Eli kaikkea heidänkin mielestään kivaa ollaan tehty ja pitäisi malttaa mielensä mennä niillä – ihan arkisilla jutuilla, yrittämättä tarjota jotenkin vielä hienompana kokemuksena tällaisia tämän päivän kaltaisia nähtävyyksiä. Kokemuksellisuus on varmasti se avainsana – aina kun pääseen itse tekemään, koskemaan, liikkumaan, rapsuttamaan jne on kaikista kivointa. Nuo pikkuiset eivät jaksa pelkästään näköaistin kautta tulevia juttuja kovin pitkään kerrallaan. Paitsi piirrettyjä 😉

Tällaista tällä kertaa. Arjen pikku iloja sinne teille kaikille 🙂

 

Unkari – miellyttävä tuttavuus

Ja kas, viikko on taas vierähtänyt 🙂 Olemme saapuneet Unkariin, Eger nimiseen kaupunkiin leirintäalueelle http://www.tulipancamping.com/
Ja Unkarissa meidät on ottanut vastaan aurinko ja lämpö. Yöt ovat viileitä, noin 8 astetta, mutta päivisin pyöritään molemmin puolin 20 astetta ja enimmäkseen aurinkoista. Myös ihmiset ovat olleet pääsääntöisesti valoisia ja ystävällisiä. Varsinkin vanhemmat naisihmiset pysähtyvät ihastelemaan tyttöjämme. Eräskin mummo jutteli meille Unkariksi useamman minuutin, vaikka emme ymmärtäneet lainkaan. Yksi sana “särätläk” jäi kuitenkin korvan taakse ja se tarkoittaa myöhemmän vanhemman naisihmisen, joka puhui myös englantia – mukaan ihanaa. No ovathan nuo meidän tytöt aivan ihania, ja hienosti ovat jaksaneet olla ajopäiviä kyydissä. Ja selvästi tykkäävät reissata. Mutta kuten 3 ja 4 vuotiaan ikäkauteen kuuluu, myös oma tahto, tottelemattomuus ja kiukuttelu kuuluu kuvioon. Eli hyvää perhearkea vietetään siltäkin osin.

Slovakia välissä ei viehättänyt ja päädyimme viettämään siellä vain yhden yön. En tiedä miksi, mutta jostain maasta vain tulee jotenkin läheisempi kuin toisesta. Unkari on heti alusta alkaen tuntunut enemmän omanlaiselta. Päivät kuluvat vauhdilla vaikka ei mitään sen ihmeellisempää tekisikään. Tänäänkin on koko päivä kulunut leirintäalueella. Aamulla käväisin Sennin kanssa tsekkaamassa paikallisen Lidlin. Ollaan otettu melkein tavaksi käydä joka maan Lidlissä – hupinsa kullakin 🙂 Illaksi mennään kaupungille hengailemaan, lapset leikkipuistoon ja Marjo varmaan soittelee eiliseen tapaan vähän haitaria kaupungin keskusaukiolla – ja tienaa siinä sivussa meille ainakin osan illan ravintolalaskusta 🙂 Minulle jää sitten tämä lastenhoitovastuu. Väljyys aikataulussa tarjoaa hyvän mahdollisuuden olla paineettomasti, ilman jatkuvaa pakkoa mennä jonnekin. Vaikka eipä silti, ei me pelkästään aloillaan osata olla, mutta jokaista “must see” turistinähtävyyttä ei ole suunnaton kiire ehtiä viikossa näkeä. Osa nähdään ja osa ei – ja lasten huomioiminen jo myös selkeästi rajaa mihin kaikkeen panostetaan.

Toissapäivänä oltiin Egerin keskustan kylpylässä. Kauhealla tohinalla Tilda ja Senni ulkopuolella innostuivat nähdessään kylpyläalueen vesiliukumäet. Pettymys oli tietysti melkoinen, kun ne olivatkin suljettu, ilmeisesti huoltotöiden takia – ja kassalla eivät jostain syystä maininneet asiasta etukäteen mitään. Siinä minä Tildan kanssa H Moilasena tuijotin tyhjiä altaita :O No onneksi sisäaltaat tarjosivat lämmintä vettä ja läträystä ja auki olevassa sisä/ulkoaltaassakin tarkeni polskutella, joten kiva retki meillä oli. Saapi nähdä mennääkö alueen johonkin toiseenkin kylpylään vielä joku päivä.

Leirintäalue on viihtyisä perheyritys hyvällä asenteella. Paikka on perustettu 90-luvun alussa ja on perusinfraltaan jo vähän rähjääntynyt, mutta paikan pitäjä (toisessa polvessa) on ystävällinen ja avulias. Meillä on naapurivaunussa puolalainen perhe, jolla on myös 1 ja 4 vuotiaat lapset matkassa. Eilen vietettiin heidän nuorimmaisensa synttärijuhlia. Hauska päästä näkemään ja kokemaan eri maan synttärijuhlaa 🙂

Tänään kävin yhteiskunnallista keskustelua leirintäalueen vetäjän kanssa. Unkarissa, samoin kuin käymässäni keskustelussa Liettuassa, on tremdinä että muutetaan työn ja paremman palkan perässä ei vain isompaan kaupunkiin vaan kokonaan toiseen maahan. Trendi, joka suomessakin näkyy maaseudun tyhjenemisenä on eurooppalaisessa mittakaavassa näyttäytymässä myös kokonaisten valtioiden tyhjenemisenä työikäisistä. Mutta voiko sitä ihmetellä – unkarilaisen keskipalkka maaseudulla on luokkaa 600€/kk ja Budapestissäkin luokkaa 1000€/kk. Silti elinkustannukset eivät ole samassa tasossa alhaisemmat ja esim vuokrahinnat Budassa ovat muutamassa vuodessa kaksinkertaistuneet. Eläkeläiset elättävä työikäisten ryhmä on kooltaan pienemässä ja huoltosuhde huononemassa. Samoja teemoja siis kuin Suomessa. Mutta yleisesti ottaen suomen elintaso eli palkka versus pakolliset elinkustannukset on pienituloisillakin selkeästi vauraampi kuin täällä. Matkailu avartaa…

Mennään ratikalla

Lasten vaatimuksesta mennään julkisilla ja mikäs siinä, näkeehän siinä kaupunkiakin. Molemmat, sekä bussi, että ratikka ovat lapsille elämyksiä – halvat on meidän perheen huvit 🙂 Hinnallisesti ei julkisissa paljon säästä. Varsovassa koitin elämäni ensimmäistä kertaa Uber kyytiä ja nyt täällä Krakovassa toista kertaa. Hyvä kokemus molemmista kun voi omankielisellä sovelluksella tilata kyydin, määritellä jo tilatessaan mihin on menossa ja saa selkeän hinta-arvion kyydistä. Palautejärjestelmäkin on loistava ja Uberin karttapohja varmistaa että kuski ei kuseta reiteissä ja sitä myöten maksuissa – asia joka ei taksia käyttäessä ole ollenkaan itsestään selvää. Ja hinta – julkiset kahdelta aikuiselta (lapset ilmaiseksi) 60 min kertalippu 10 zlotya eli 2,5€, uber kyyti (noin 6 km) 14 zlotya eli 3,5 €. Ei paha.

Reissu on syksyn säitten myötä ollut melko vauhdikasta. Ollaan reilussa viikossa tultu parituhatta kilometriä ja ollaan siis Krakovassa. Liettuasta ajoimme Augustowiin, Liettuan ja Puolan rajalle jossa vietimme yhden yön. Pääsin iltamyöhään ihmettelemään Puolalaista sähköpistoketta – olin jättänyt erilaiset sähköpistokesovittimet kotiin kun niissä ei ollut maadoitusta ja siinä sitä sitten oltiin – puolalainen pistoke ja ei mitään sopivaa kaapelia. Onneksi leirintäalueen respasta löytyi yksi muunnosjatkojohto. Seuraavana päivänä kävin paikallisessa rautakaupassa hakemassa Puolalaisen pistokkeen jotta sain yhdestä kaapelistani tehtyä Puolalaisen. Suomalaista kolminapaista Caravan pistoketta on täältä sitten turha hakea – taitaa ylipäätään olla turha kuvitella moista löytävänsä reissun päältä joten turhana reissusta jättämäni schuko-caravan pistokekin olisi tullut hyvään käyttöön… Oppia ikä kaikki.

Augustowin paikka oli luonnonkaunis järvenrantapaikka, lähinnä pikkuisia leirintäaluemökkejä ja selvästi lähinnä Puolalaisille suunnattu. Joten jatkoimme seuraavana päivänä matkaa Mikolajkiin. Mikolajki on kivan kokoinen kaupunki Puolan järvialueella. Hyvin toimiva leirintäalue, kivan kokoinen rantaan rajoittuva keskusta-alue ja tosi hyvä leikkikenttä kaupungilla takasi meille hyvän viihtyvyyden pariksi päiväksi. Sähkötöihinkin pääsi taas kun yllättäen täällä olikin sitten taas suomessakin käytettävä schuko pistoke – eli eikun taas kaapeli uusiksi. Vahingosta viisastuneena tein sovitinkaapelin myös Puola-Suomi pistokkeiden välille. Säitten viileneminen sai kuitenkin menojalan vipattamaan ja jatkoimme matkaamme kohti Varsovaa.

Varsovan leirintäalue oli siisti, mutta selvästi aikuisille suunnattu. Varsovassa kävimme sitten vain lasten kanssa keskustassa julkisilla katselemassa ja syömässä. Hyvä ruoka. Ravintolaruokailut täällä maksaa meidän perheeltä keskimäärin noin 25 euroa, juomineen yleensä jälkkäreineen yms. Ei paha 🙂

Varsovasta vetäisimme sitten tänne Krakovaan jossa ollaan nyt tänään hieman pörrätty. Aamu meni lepäillessä kun oli reissun ensimmäinen sadepäivä. Iltapäivällä taivas selkeytyi ja loppupäivä ja ilta meni kaupungilla. Ainakin huominen vielä vietetään täällä ennen jatkoa Slovakiaan ja Unkariin.

Naapuriin ilmestyi hauska saksalaisperhe. Monet totesivat meidät rohkeaksi kun reissuun lähdimme, mutta rohkeus on aina kovin suhteellista – itse en ole suurta rohkeutta kokenut tämän vaatineen, mutta minusta ei taas olisi ollut naapuriporukan reissutyyliin – enkä tiedä vaatiko se heiltä omasta mielestään mitään erityistä rohkeutta? Kyseessä siis pariskunta joiden vanhempi on noin  3 vuotias ja nuorempi oli alkuvuodesta reissuun lähtiessään 5 kk vanha. Ovat vanhalla – siis tosi vanhalla – Mersun pakettiautolla 508D ajelleet reissua. Olivat mm. talvea poissa ympäri Marokkoa 3 kuukauden ajan, mm Saharan autiomaassa, kehuivat löytämiään puskaparkkeja meren rannoilla Etelä-Portugalissa ja Etelä-Espanjassa jne. Tästä ovat jatkamassa matkaa Romaniaan. Ihailtavaa rohkeutta, ja varmasti melkoinen seikkailu, mutta olisin jo täysin ulkona omasta mukavuusvyöhykkeestä moisessa reissutyylissä pienten lasten kanssa. Me taidetaan kuitenkin pysyä ihan leirintäalueilla ja “läntisessä” Euroopassa, jollaiseksi nämä kaikki nykyiset Eu-maat lasken 🙂

The Season is over

Lomakausi on ohi. Ainakin täällä Baltiassa karavaanareiden osalta. Pärnussa olimme kai suomalaisten osalta suosituimmassa Konsen leirintäalueella. Toimiva motelli/leirintäalue ilman sen kummempaa “persoonaa”. Muitakin kävijöitä oli, joista 99% eläkeikäisiä, lähinnä pariskuntia asuntoautoilla. Ja luonnollisesti suurin osa saksalaisia, lisäksi jokunen suomalainen ja yksi britti. Lapsiperheenä olemme ainoat näkemäni liikkeellä. Lapsille suurinta riemua meren ja hiekkarannan lisäksi tuottivat leirintäpaikan kissat. Senni ei uhmaikäänsä hyvin sopien ota uskoakseen varoituksiaan ja veti taas yhtä kissaa hännästä, “taputteli” vähän ronskimmin silityksen yhteydessä jne. Itku pitkästä ilosta kun kissa parin varoituksen jälkeen vähän raapaisi opetukseksi 🙂
Tilda on myös kiinnostunut kaikista mahdollisista eläimistä ja niiden jäänteistä – ei pökäleistä 😉 – mutta esimerkiksi simpukankuorista, höyhenistä jne.

Pärnun, kuten myös siitä alaspäin Latvian puolella esim. Tüjan hiekkarannat ovat hienoja. Miniloma helteiden kohdalle osuessa ei siinä mielessä todellakaan vaadi tämän etelämmäs lähtemistä. Tosin jos kaipaa suurempaa kulttuurieroa on mentävä kauemmas. Meidän piti mennä Riikan kupeeseen Jurmalaan mutta kävimme Tüjassa vilkaisemassa suomalaispariskunnan kehumaan pikku leirintäaluetta http://www.jurasdzeni.lv/ . Tykästyimme niin, että päädyimme viettämään loppupäivän ja yön siellä. Paikka oli vanha maatilan miljöö aivan meren rannassa. Ystävällinen omistajapariskunnan vaimo kertoi leirintäalueen olleen 6 vuotta sitten heidän sukutilansa yhteyteen avattu, kun hänen ollessa lasten kanssa kotona ja ainoastaan miehen töissä piti yrittää keksiä jotain pientä lisätuloa perheelle. Aluksi he avasivat nurmikentän tellailijoille, mutta vaunujen ja asuntoautojen alkaessa tulla ja kysyä majoitusmahdollisuutta he ovat pikkuhiljaa lisänneet myös niiden tarvitsemaa varustelua. Paikka on varustelupuitteiltaan vaatimaton (mm. vessoissa ja tiskipaikoilla vain kylmä vesi), mutta peruskivasti pidetty ja upealla paikalla. Kotoisaa.

Päivä oli lämmin, mutta meri alkaa olla jo täälläkin viileä. Viileä vesi oli tuonut meduusat tullessaan, joita oli toisaalta hauska ihmetellä, mutta joita toisaalta vähän varoimme. Pihapiirissä oli itsetehty leikkipuisto – ei millään pahalla, mutta kivaa vaihtelua teollisesti valmistetuille, EN- ja CE hyväksytyille leikkipuistoille, jotka välillä muistuttavat samanlaisuudessaan pikaruokaketjuja – turvallisia, hauskojakin, mutta niin samanlaisia paikasta riippumatta. Paikalla lisäksemme yksi saksalainen vaunukunta ja yksi (yllätys yllätys saksalainen) asuntoauto. Lapsille oli taas rapsutettavaa, muutama eri koira ja yksi kissa tuli tutustuttua. Tilda tykkää tuoda teeman myös omiin leikkeihinsä ollen milloin kissa, milloin koira. Sisällä autossa ja vaunussa – kuitenkin melko pienissä tiloissa – toistuva maukuminen saa meidät vanhemmat aika nopeasti tuskastuneena kieltämään moisen – ainakin äänekkään version leikistä.

Leirin purku on aikaa vievää puuhaa. Toisaalta sitähän meillä riittää. Ainoa “työntäjä” takanamme on paikalle hiipivä syksy. Loppuviikosta tännekin on luvattu noin 15 asteen lämpötiloja – etelään siis… Liikkeelle päästiin puolen päivän aikoihin. Ohitimme suosiolla Riikan ja Jurmalan, käydään siellä sitten joskus toiste, kesäisempään aikaan. Jo Tallinna osoitti meille myös sen, että kaupunkikohteet eivät pääsääntöisesti ole meidän juttu. Kahden pienen tenavan kanssa niissä saa olla paljon enemmän rajoittamassa, huolehtimassa ja kieltämässä kuin rauhallisemmissa ja pienemmissä paikoissa. Jatkoimme Via Balticaa pitkin. Tie on pääsääntöisesti hyvässä kunnossa, muutamia poikkeuksia toki mahtuu joukkoon samoin kuin pari tietyömaata. Liikennettä on kohtuullisesti ja kaikki haluavat mennä kovempaa kuin me – myös rekat. Ohitustapahtumat vaativat pientä pelisilmää, tilanantamista ja huomioimista – täällä ohitetaan missä vain kunhan siihen hieman on tilaa – katkoviivoilla, sulkuviivoilla, risteysalueilla ei läheskään aina ole takana tulevan ohitushaluja hillitsevää vaikutusta. Mutta ei tämä huonolta tunnu ajaa – ihan hyvin täällä pärjää.

Yöksi parkkeerasimme taas omakotitalon pihapiiriin http://www.camperplace-ltu.page.tl/
Paikka ottaa myös vapaaehtoisia töihin pienen matkan päässä sijaitsevalle maatilalleen http://wwoofinternational.org/
Paikan emäntänä häärää todella ystävällisen oloinen äiti. Puitteet ovat kotoisat ja toimivat. Pihapiirissä ei ole mitään varsinaista virikettä nurmikentän lisäksi, mutta lähistöltä löytyy leikkikentät, uimapaikat jne.
Tänään havahduin, että tuo suomessa niin yleinen Caravan-pistokkeellinen kaapeli on ainakin toistaiseksi ollut täysin turha kapistus – kaikki paikat ovat olleet perinteisellä sähköpistokkeella toimivia. Saas nähdä miten etelämpänä… Onneksi on molempia roikkia mukana.

Tänään jatkanemme matkaa etelään kohti Liettuan ja Puolan rajaa. Mieli kaipaa tuonne 20 asteen lämpimämmälle puolelle ja täältä ne kelit alkaa olla tältä vuodelta nautittu. Tänään taitaa tulla sateinen ajopäivä – tähän asti ollaan saatu nauttia auringonpaisteesta.

Kivi talu

Karavaani on selvinnyt ensimmäisestä reissupäivästä ja yöstä 🙂 Laivalla googlemaps oli viisas ja tiesi kertoa, että ensimmäinen majoituspaikkamme olikin suljettu toistaiseksi – oops. Onneksi on netti ja leirintäoppaat. Kävimme kurkkaamassa Tallinna City Campingin, mutta hylkäsimme heti ympäristön ja yleisen olemuksen myötä. Sitten suuntasimme tänne www.kivitalupuhkus.ee . Paikka on maatilan yhteyteen rakennettu leirintä/caravan-alue. Alueelta löytyy kiva pikku pihalampi, leikkipuisto, nurmikenttää missä peuhata, monenlaista pilke silmäkulmassa tehtyä kylttiä ja koristelua jne. Lapsille aamun mahtavin löytö oli nurmikolla mönkinyt sammakko – elämän pieniä iloja. Ainoa muu karavaanari lisäksemme on saksalainen iäkkäämpi pariskunta matkailuautonsa kanssa. Varsinainen lomakausi on ohi ja todennäköisesti on hiljaista vähän siellä sun täällä, ainakin ennen kuin pääsemme keski- ja eteläeurooppaan.

20160912_110832

Eilinen loppuilta sujui Tallinnassa. Viehättävä vanhakaupunki, kaupunkilomista pitäville huippukohde monine ravintoloineen. Meille ylipäätään – ehkä erityisesti pienten lasten kanssa – parhaimmat viihtymisen edellytykset löytyvät toisenlaisista asioista. Leikkikentistä, uimamahdollisuuksista, leppoisasta ympäristöstä.

20160911_195333

Tänään matka jatkuu lounaan jälkeen – sopivasti lasten päiväunien aikaan – kohti Pärnua. Vaikka meillä ei aikataulua tai kiirettä olekaan, niin syksy on ehtinyt jo Viroonkin. Puista on lehdet tippuneet ja vaikka onneksemme on aurinkoinen ja kohtuulämminkin päivä palaa mielemme kohti helteisempiä seutuja…

 

Tarvitsenko tätä… ja tätä… ja tätä

20160909_154702

Harmi sinänsä, että tänään ei tullut aamulla otettua kuvaa oheisesta maisemasta – kontrasti tähän hetkeen on huima. Aamu valkeni auringonpaisteisena, mutta täysin usvaisena. Järveltä ei erottanut vastarantaa, taivaanranta oli yhtä usvaa ja vene souteli sen keskellä hiljakseen. Lintuja lenteli maiseman poikki. Tunnelma oli kuin matkammekin suhteen. Ei osaa sanoa vielä paljoakaan. Olen kuin purtilo sumun keskellä, näkemättä sen tarkemmin mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Ehkä matka avaa joitain sisäisiä näköaloja kuitenkin selkeämmäksi ajan myötä, who knows. Mutta usvakin, ja siihen liittyvä hahmottomuus oli silti turvallista ja kaunista. Sitä ikä ja toivottavasti matkakin tuo vain entisestään lisää – perusturvallisuuden tunteen säilymistä riippumatta siitä, luulenko että kaikki hallinnan narut ovat omissa käsissä. Kykyä olla elämän kannateltamana, turvallisena, antaen sen yllättää kauneudellaan. Koska hei – vaikka uutisten ja kaiken muun myötä saamamme maailmankuva on kovin synkkä, ja vaikka se synkkyyskin on monelle totta, niin elämässä on paljon hyvää ja kaunista, jota media ei joko näe, arvosta tai vaivaudu jakamaan.

Kulunut viikko on mennyt hujahtaen reissuvalmisteluja tehden ja mummilan tunnelmasta nauttien. Kaikkiin valmistelutöihin on saanut menemään moninverroin enemmän aikaa kuin kuvittelisi. Jännä juttu, että edelleen tunnin hommaksi arvioimaansa työhön menee aina vähintää piin kertoimen verran enemmän aikaa – se asia ei iän myötä tunnu muuttuvan miksikään 🙂
Otsikko viittaa rajallisiin tiloihimme pakkaamisen lisäksi havahtumiseeni puhelimen kanssa. Puhelimen aloitusnäytöstä leijonanosan vienyt kalenteriohjelma sai tehdä tilaa tässä hetkessä tärkeämmille sovelluksille, kuten niille jotka näyttävät lähimmät leikkipuistot ja julkiset vessat 🙂

PS. Sunnuntaina karavaanimme jatkaa matkaansa Tallinnaan.

Mustalaisvankkuri valmistautuu matkaan

Tämä blogi seuraa perheemme matkaa asuntovaunulla pitkin Eurooppaa. Vaikka blogia pidänkin ensisijaisesti itseni ja perheeni vuoksi – ikäänkuin matkapäiväkirjana – on jaettu matka kaksinkertainen ilo 🙂 Joten jätäthän kommentteja ja vinkkejä mukanaolostasi!

On kai julkinen salaisuus, että suonissani virtaa myös mustalaisverta parin sukupolven takaa. Pidän sitä rikkautena ja leikkimielisesti oikeutan sillä monella tapaa velvollisuudentuntoisen minäni irtiotot “kunnon kansalaisuudesta”. Ajoittain ajattelen sen olevan vähän rasistinen yleistys suhtautua romaniväestöön, mutta kiertolaistyylinen mustalaiselämä haastaa mielestäni hyvällä tavalla äärimmilleen viritetyn, yltiötehokkaan, mutta sitä kautta ajoittain ihmistä orjuuttavan länsimaisen yhteiskuntaihanteen.

Varsinainen lähtö ulkomaille häämöttää vielä muutaman päivän päässä. Viimeiset päivät kotisuomen kamaralla kuluvat mummilassa. Tankkaamme lasten mummia, pappaa ja Elise-tätiä, huollamme autoa ja asuntovaunua lähtökuntoon. Teemme viimeisiä karsintoja mukaan lähtevistä tavaroista ja koitamme pähkäillä, että onhan kaikki tarvittavat etukäteisvalmistelut tehtynä. Eilen meitä helli aurinko, viime yö ja tämä päivä aukenivat jo syksyn sateisina. Hyvillä mielin matkaa kohti 🙂